keskiviikko 11. elokuuta 2010

Synttärikakkuja

Salama McQueen kakku 
kakkukuva esim. Confetista
mansikkamehua kostutukseen
Täyte:
5dl kermaa vaahdotettuna
500g maitorahkaa
1,5l pakaste mansikoita (puolikkaita)
1dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori
1/2 sitruunan mehu
12 liivatetta

Sekoita kaikki aineet keskenään paitsi sitruunanmehu ja liivatteet. Liota liivatteet pakkauksen ohjeen mukaan.
Kuumenna sitruunan mehu ja tilkka vettä kattilassa. Liota liivatteet joukkoon ja kaada ohuena nauhana täytteeseen samalla sekoittaen.

Vuoraa iso kakkuvuoka (4,5l) kelmulla. Leikkaa kääretorttulevyistä kakkuvuoan muotoiset 3 palaa (2 kokonaista ja 2 puolikasta). Aseta kokonainen pala vuoan pohjalle ja kostuta mehulla. Lisää puolet täytteestä. Lisää puolikkaan päälle ja kostuta mehulla. Lisää loput täytteet. Kostuta kokonainen pala ja aseta täytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa yön yli. Kumoa kakku tarjoiluvadille ja poista kelmu. Kostuta päältä juuri ennen tarjoilua ja aseta kakkukuva päälle. Pursota kerma reunoille.

Minttukrokanttikakku
reseptin löysin Hellapoliisin sivuilta. Pohjaan käytin 300g rainbown vaniljatäytekeksejä ja 75g sulatettua voita. Itse koristelin pelkästään minttunapeilla (2 pötköä) ja vadelmilla.

Banoffee
ohje löytyi Mimmin sivuilta. Todella makeaa, mutta myös hyvää. Pohjassa käytin täysjyvä digestive keksejä ohjeesta poiketen. Kerman pursotin pinnalle ja mielestäni niin tuli kivan näköinen kakku.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...