maanantai 3. syyskuuta 2012

Kanttarellirisotto


Risotto kuuluu lempiruokiini, mutta valitettavan harvoin sitä tulee tehtyä. Nyt kun talossa vallitsi rauha ja hiljaisuus oli hyvä hetki paneutua risoton tekoon. Koska Sadonkorjuu oli illallisen teemana päädyin kanttarellirisottoon. Ohjeita löytyi paljon kuivatuista ja tuoreista sienistä, minulla oli kuitenkin käyttettävänäni pakastettuja. Pitkällisen etsinnän tuloksena löysin tämän ohjeen Isyyspakkaus -palstalta Lily.fi:stä. Ja tietysti piti vähän muokata, kuten aina ;D.


Kanttarellirisotto:

2-3 dl kantarelleja (pakastimesta sulatettuna)
2 sipulia kuutioituna
1 varsisellerin varsi kuutioituna
oliiviöljyä
3-4 dl risottoriisiä (arborio tai carnaroli)
1,5 dl valkoviiniä
1,5 litraa kasvislientä
pala parmesaanijuustoa raastettuna
nokare voita
suolaa
pinnalle parmesan lastuja

Sulata kanttarellit ja säästä sienten sulattamisessa irtovava neste. Kuumenna oliiviöljy tilavassa kasarissa. Kuullota sipulia, varsiselleriä ja sieniä öljyssämuutama minuutti. Lisää riisit ja kuullota kunnes ovat läpikuultavia. Lisää sienten sulatusneste ja viini anna imeytyä riiseihin. Lisää kasvislientä kauhallinen kerrallaan ja anna imeytyä. Kun riisi on al dente, lisää raastettu parmesaani ja voi. Mausta suolalla. Tarjoile.



Illallisen alkupalakeitto oli aika tuhti, joten risottoa jäi aika reilusti tähteeksi. Mielestäni lämmitetty risotto ei ole kovinkaan hyvää, joten jotain piti keksiä.  Päätin seurata Herkkusuun lautasella -blogin esimerkkiä ja paistoin seuraavana päivänä risoton jämistä pihvejä lounaaksi. Herkullista.

Risottopihvit:
ylijäänyttä risottoa
korppujauhoja
munia

Muotoile kylmästä risotosta pihvejä. Kierittele ensin korppujauhoissa, sitten vatkatuissa munissa ja vielä kerran korppujauhoissa. Paista pannulla öljyssä kullanruskeiksi molemmilta puolilta. Tarjoile salaatin kera.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...