torstai 10. lokakuuta 2013

Butternut kurpitsarisotto


Kurpitsat ovat taas näin syksyisin tapetilla ja tällä kertaa päädyin kokeilemaan kurpitsaa risotossa. Butternut tai kotoisammin myskikurpitsa päätyi risottoon kahdella tapaan "mössönä" risoton sekaan ja vielä kuutiona pinnalle.

Samalla halusin kokeilla risotossa korvata parmesaanin vuohenjuustolla. Koko komeuden kruunasi vielä savustettu ilmakuivattu kinkku, joka on yksi omista suosikeistani. Savustettua ilmakuivattua kinkkua olen ainakin itse löytänyt muutamalla eri nimellä eli spek tai schwarzwaldin kinkku.

Kinkun voi jättää myös pois, jos haluaa kasvisrisoton. Risotosta tuli niin hyvää ettei syömistä meinannut pystyä lopettamaan. Tätä herkkua meillä tehdään takuulla uudestaan.

Butternut kurpitsarisotto:
butternut kurpitsa
suolaa ,mustapippuria
tuoretta timjamia
valkosipulinkynsiä
oliiviöljyä
2 salottisipulia hienonnettuna
2 varsisellerin vartta hienonnettuna
400g risottoriisiä
1 ½ dl valkoviiniä
n. 1,2 l kasvislientä (kuumaa)
25g voita
150g pehmeää vuohenjuustoa
halutessasi 100g savustettua ilmakuivattua kinkkua (esim. spek)
(lehtipersilijaa)

Halkaise kurpitsa ja poista siemenet. Laita toinen puolikkaista pellille ja mausta suolalla, pippurilla ja timjamin oksilla. Ripottele päälle vielä öljyä. Paahda 200 asteessa 50-60min, kunnes kurpitsa on kauttaaltaan pehmeä. Kaavi kurpitsa lusikalla pois kuorestaan. Muussaa haarukalla karkeaksi muussiksi.

Poista toisesta puolikkaasta kuori ja pilko kuutioiksi. Laita kuutiot uunivuokaan. Mausta suolalla, pippurilla ja timjamilla. Lisää vuokaan myös muutama valkosipulin kynsi. Ripottele päälle oliiviöljyä. Paahda 200C n. 30min.

Kuullota salottisipuleita ja varsiselleriä öljyssä pannulla. Lisää riisi ja kuullota kunnes riisistä tulee läpikuultavaa. Lisää viini ja anna haihtua.

Lisää kasvislientä kauhallinen kerrallaan, kunnes riisi on al dente. Sekoita joukkoon voi. Lisää vuohenjuusto ja muussattu kurpitsa. Mausta suolalla ja pippurilla.

Viipaloi ilmakuivattu kinkku ohuiksi suikaleiksi ja paista pannulla rapeaksi. Annostele risottoa lautaselle ja nosta päälle kurpitsa kuutioita sekä rapeaa kinkkua. Viimeistele halutessasi hienonnetulla lehtipersilijalla.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...